Pieni poika on jäänyt bussin alle Vaasa Mäntytiellä tänään aamukahdeksan jälkeen, Iltalehti (IL) kertoo.
Nyt mysteeripeuran perimä on tutkittu ja tutkimuksen tulokset julkaistu. Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Metsähallituksen yhteisessä tutkimuksessa selvisi, että nuori metsäpeura oli lähtöisin ...
Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (35) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten eväste- ja tai mobiilitunnisteita, tarjotakseen sinulle parempia palveluita.
Australian alkuperäiskansoja edustava senaattori Lidia Thorpe huuteli siirtomaavallan ja monarkian vastaisia iskulauseita ...
Opiskelun lisäksi Fedoseevan elämään kuuluu monipuolisesti mielenkiintoisia harrastuksia. Hän kertoo harrastavansa ampumista ...
Suomessa sää vaikuttaa jatkuvan tavanomaista lämpimämpänä marraskuun puoliväliin saakka, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta ...
Puljujärvi syötti Pittsburghin Kevin Hayesin tekemän avausmaalin, ja nyt suomalaisella on kuudesta pelaamastaan alkukauden ...
Yhteiskuva Neumannin kanssa, julisteiden pussailu ja lehteä punastellen lukenut uskonnonopettaja. Yli 50 vuoden ajan ...
Kesäkuussa tehty alkoholilain muutos ei ole lisännyt alkoholijuomien kokonaismyyntimääriä, kerrotaan Kuopion suurista ...
Lauantai-illan jännittävät jalkapallo-ottelut Kuopion keskuskentällä HJK:n ja KuPS:n välillä ja Tampereella Ilveksen ja SJK:n ...
Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) julkisti viime viikolla hallituksen uudet suunnitelmat Kela-korvausten ...
Se on säilynyt siitä huolimatta vaikka koen, että juureni ovat toisaalla, kaupungissa, jossa vietin opiskeluaikani ja suuren ...